Keskiviikkona käytin koirat rokotuksilla Syvärillä Hämeenkyrössä. Päivällä ei sen liiemmin mitään ihmeitä tehty, mutta iltasella treffasin Hannan ja pojat sekä Even ja Astan Pirkkahallilla tokojen merkeissä. Huilla otin alkuun yhden noudon, mikä oli ihan hyvä. Hyvä vauhti molempiin suuntiin, palautus hieman vino, mutta empä siihen nyt puuttunut kun hyvin tuli loppuun saakka.

Sitten jatkettiin seuraamisella, eri mittaisia pätkiä myös perusasennosta palkaten. Otettiin namilla käännöksiä, mitkä ok. Myös lelulla palkaten pidempää suoraa, mikä ok. Seuraamisten loppuun myös juoksuseuraamista, mikä parempaa - hienoa Huisku Pusu. Tehtiin myös seisomista pallolla palkaten, sekä reenien loppuun pitkä eteenmeno pallolle, mitä ei näkynyt sitten yhtään. Tosi hyvin Hui kuitenkin toimi! Loppuun leikkiä sillä niin ihanalla nahkapallolla..

Oli ihan hyvät reenit, tosin olin (ja Hannakin oli) bongaavani Huin ontuvan hieman kun siirryttiin autolle. Mutta sitten kun sitä kävelytin ja ravautin edestakaisin vaikka kuinka monta kertaa, ontumista ei enää tullut esiin. En tiedä mikä se sitten oli, johtuiko epätasaisesta alustasta (kenttä oli auraamaton)  vai mistä. Sydän kävi kuitenkin kurkussa asti ja fiilikset on kyllä vieläkin maassa, olen muutenkin luonteeltani SUPERMUREHTIJA, eikä hermot tahdo kestää kun jatkuvasti pitää miettiä että ontuuko se vai eikö se onnu - ja mitä sitten jos ontuu Itku Itku Itku ???? Huille on ensi viikoksi varattu aika fyssalle, Piiran aikahan helmikuulta peruuntui. Odotan jännityksellä että mitä sieltä kuuluu. Lohduttavaa on myös muistaa että ontuminen on "jossain määrin" normaalia OCD leikkauksen jälkeen, vaikkakaan Hui ei ole ontunut ollenkaan sittemmin 17.12.2008.. Pitää seurailla tilannetta ja toivoa parasta, eipä kai tässä muutakaan voi. ..ja syödä paljon närästyslääkettä Yllättynyt

Erittäin masentavaa oli myös kuulla että Vaun sisko Vilma on saanut epikohtauksia. Onhan sekin riski ollut tiedossa aivan pennusta pitäen, mutta silti niin suuri järkytys. Elämä on kyllä epäreilua Huuto.