Tänään tiistaina reenattiin Heidin ja Aaronin kanssa hirvimetsässä. Se todellakin oli hirvi / peura metsä, jestas sitä jätösten ja jälkien määrää! Heidillä on kyllä jokin käsittämätön vainu noiden hyvien jälkimetsien suhteen, ja sitten se vielä osaa liikkua niissä ja tehdä jäljet eksymättä. Itseäni taas hieman (lue paljon) pelotti tallata Aaronin jälkeä, en ole ikinä laulanut niin lujaa kui jälkeä tallatessani - olin sata varma että jokaisen nyppylän takana odottaa nälkäinen mesikämmen..

Jälkien vanhetessa tallattiin esineruutu, ja reenattiin se toki myös. Huille neljä esinettä niin että en tiennyt missä ne sijaitsevat. Taas hyvin perinteinen esitys, ts. kaksi esinettä nousee hienosti ja nopeasti ja sen jälkeen juostaan, juostaan ja juostaan.. Lopulta Hui nosti kolmannen esineen ja lopetin sitten siihen. Että osaa olla vaikeaa! En tiedä miten tätä pitäisi reenata - liittyykö se nyt jotenkin siihen että esinemotivaatio laskee kahden esineen jälkeen vai mitä?

Kun oltiin ajettu Aronin jälki (Aron oli pätevä!), lähdettiin Huin jäljelle. Se löytyy täältä Sport träkkeristä, mutta nuo kilometrit tuntuu uskomattomalta vaikka paljon me siellä kyllä suhattiin.. http://www.sports-tracker.com/#/workout/hatoivan/cogp45887eun41ki

Jana oli Huilta ihan hyvä, liekö ottanut hieman ilmavainulla ja sitten korjasi takaisin päin, kuitenkin ihan hyvä lähtö - tosin joku outo tarkastusrinkula tuli heti alkuunsa. Sitten mentiin Huimaiseen tyyliin ja nostettiin hienosti kaksi ekaa keppiä. Juuri kun varmaan hymyilin suu korvissa tyytyväisyyttäni Huin työskentelyyn se paineli kulmasta yli hyvin päättäväisen näköisenä ja jatkoi sellaista lepikön reunaa häntä tanassa. Hirvien jäljillä moukka! Menin sen perässä suhteellisen pitkän pätkän rukoillen että TAJUA että olet väärällä jäljellä mutta ei. Siellä me porhallettaisiin kait vieläkin ellen olisi sanonut että haloo, missä jälki. Jälkeä etsiessään se yritti uudelleen sinne lepikköön - haisteli ilmaa sen näköisenä että näin varsin hyvin että herralla oli muut mielessä. Lopulta se jatkoi jäljestystä ja nyt en enää edes muista tuliko meille jotain hamoja ennen kolmoskeppiä - Heidi sanoi että kakkos ja kolmoskepin välissä oli lähemmäs kilsa - ja siltä se kyllä tuntuikin. Ja niin, yrittihän se Hui jossain välissä takaisin siihen lepikköön, nyt vaan toiselta puolelta sitä puskaa.. Siellä ne sarvipäät varmaan seisoskeli valmiina hyökkäämään mein päälle, iiks. Kolmoselta matka jatkui hienosti ja Hui ajoi nelosen yli. Huista näki että se teki ihan hirveästi töitä, ts. tarkasteli ja sääti ja mittaili että missä se oikea jälki menee - uskon että se oli niin keskittynyt jälkeen että ei reagoinut keppiin? Nelosen jälkeen tultiin taas hirvien majapaikoille, siellä oli varmaan sata kasaa ja sellaista lyhyeksi mutusteltua lepikköä. Kas kun ei ollut kukaan kotona - onneksi! Hui haahuili ja nuuhki - välillä tosi varovasti askel askeleelta edeten ja sitten yht'äkkiä nappasi kiinni oikeaan jälkeen ja ajoi kutoselle hyvin. Näki koirasta että oli tosi puhki, kulmista meni aina aavistuksen yli ja teki kulmat tarkasturinkuloilla, ei ns. junamaisesti.. Onneksi Hui nosti vikan kepin joten pääsin palkkaamaan sen ruhtinaallisesti vaikeasta ja haastavasta jäljestä.

Itseäni jotenkin ahdistaa puuttua Huin jäljestykseen, mutta mitä muutakaan siinä voi jos se lähtee häntä tanassa hirviseuraa hakemaan? Oli puhetta että tälle samaiselle alueelle yritetään ensi vkolla, sitten taas seuraavalle kerralle jotain helpompaa metsänpohjaa. Kiitos Heidille kivasta ja opettavaisesta illasta!!