Eilen sunnuntaina kisailtiin Pohjois-Hämeen piirinmestaruuksista. Tottikset ja esineet oli tarkoitus suorittaa Nokian majalla ja jälki Kyröskoskella. Jälkikoirat aloittivatkin tottiksilla ja me Huiskun kanssa oltiin kolmannessa parissa - parinamme dobberinarttu. Tottiksen tuomaroi Jani Heinilä, jonka tuomarilinja oli ns.tiukempaa Jania kuin normaalisti - mikä oli tosi kiva huomata!

Huin kanssa pääsimme suorittamaan liikkeet ensin, joten lähtökohdat olivat aivan parhaat mahdolliset. Ilmoittautumisen jälkeen vapautin Huin lyhyesti ja pyysin uudestaan perusasentoon ns. aloitussuoran päähän. Seuraaminen oli mielestäni ihan suht hyvä suoritus Huilta, se jopa painoi aika ajoin . Muistaakseni siellä ei juuri kontaktinkaan tiputuksia ollut?? - parannettavaa olisi löytynyt kyllä täyskäännöksistä ja käännöksistä noin ylipäätään, ne olisivat voineet olla skarpimmat. Olikohan arvosana erittäin hyvä, en muista. Liikkeestä istumisen valmisteleva osuus meinasi valahtaa pitkäksi kun arvoin ja arvoin käskyn antamista. Hui taisi hieman jopa ennakoidakin istumista jo. Itse istuminen oli tuomarin mukaan nopea. Liikkeestä maahanmenossa ei tehnyt hyvää maahanmenoa, muuten liike ok. Seisominen ja noudot muistaakseni erinomaiset kaikki? Eteenmenossa valmisteleva osuus sitä normaalia Huiskua.. Eteen käskyn saatuaan lähti ensin hieman epäröiden ja sitten vasta täydellä kaasulla - hyvä suht nopea maahanmeno. Pisteitä ropisi siitä kun nousi vasta toisella käskyllä ylös. Paikallaolossa ei mitään erikoista.

Odotukset oli korkealla pistesaldon suhteen, mutta en olisi ikinä uskonut että saadaan 95pistettä!! Meinasin haljeta riemusta . Hieman epävarma oli Huin tekemisten suhteen, koska edelleenkään en saa varmuutta sen tekemisistä kisoissa kun en tunne sitä samalla tavalla kuin reenitilanteessa. Ts. reenitilanteessa se tekee kuitenkin sen verran korkeammalla vireellä että on koko ajan ns. iholla - mutta kisatilanteessa vire on matalampi ja sitämyöden minä epävarmempi. Höh, pitäisi kai alkaa pikkuhiljaa luottamaan Huiskuun! Tämä kisatottis oli taas todellakin tarpeen, sillä niin syvällä epätoivon syövereissä on Huin kanssa tullut käytyä että jopa kisauran olen mielessäni asettanut vaakalaudalle. Nyt kun tuomari ja monet kisayleisöstä antoivat niin positiivista palautetta meidän tekemisestä kasvoi omakin usko siihen että ehkä SM kisat eivät olekaan mahdoton paikka meille. Toki aina sielläkin voi tulla epäonnistuminen, mutta noin lähtökohtaisesti! Kiitos kaikki ihanat ystävät tsempistä ja onnitteluista!!

Tottiksen jälkeen oli vuorossa jälki. Jo Kyröskosken majalla jäljentekijöiden kanssa juteltuamme kävi ilmi että metsä kuhisee muitakin kuin meitä kisailijoita. Sain jäljen numero viisi ja kun jäljelle ajeltiin katselin tien reunoihin parkkeerattuja autoja miettien että pirun sienestäjät... Huin jäljen jana oli helppo. Siinä janalle tuomaria odotellessa näin kun metsätielle kaarsi sininen auto ja sieltä hyppäsi kaksi ihmistä huomioliiveineen ja koreineen kohti metsää. Sienestäjät hiipparoivat n.100 metrin päästä meidän janasta, janan takana. Olin itse jotenkin siinä luulossa että saan varajäljen enkä edes ottanut koiraa valmiiksi. Tämä luulo oli kuitenkin väärä tuomarin todetessa että sienestäjien pitäisi parveilla janalla jotta hän voisi antaa varajäljen.. Höm, tässä taas aivan erilainen tulkinta kuin mitä oli Harjavallan kokeessa. Siellä Hanhilampi antoi varajäljen kisaajalle kun totesivat sienestäjäpapparaisen hiippailevan juuri sillä metsäalueella missä jälki meni, ja tämä papparainen ei ollut siis janalla. Noh, tuomarin näin todetessa en voinut muuta kuin kaivaa Huin autosta ja lähteä jäljelle. Hui teki mielestäni hienon janan, eteni suoraan ja reagoi jälkeen hyvin. Jälki leikkasi janan keskivaiheilta. Hui reagoi hyvin jälkeen ja nosti sen varmasti oikeaan suuntaan - eli vasemmalle. Tuomarin mielestä Hui lähti vinoon ja olisi saanut edetä reippaammin - 39/40p. Hui jäljesti hyvin ekalle kepille asti. Siinä kun Huita palkkailin jo mietin että tähänkö tämä nyt sitten jäi - ja  niin siinä kävi. Jälki nousi ylös rinteeseen missä sienestäjät kökkivät koppiensa kanssa. Huilla oli täysi työ ja tuska päästä sinne rinteeseen koska sienestäjät olivat kulkeneet meidän jäljen yli siirtyessään autolta rinteeseen. Rinteessä sitten pyörittiin ja hyörittiin ja kerran lähdettiin etsimään alkua janalta uudestaan. Lopulta törmättiin siellä rinteessä lapsiperheeseen ja heidän irrallaan juoksevaan westieseen - silloin päätin että eiköhän tämä riitä. Hui yritti jatkuvasti löytää jälkeä ja hääräili joka suunnassa nenä nuuskuttaen. Että otti päähän, mutta tälläistähän se jäljellä varsinkin tähän vuoden aikaan on .

Keskeytin kisan sitten siihen, en halunnut turhaan mennä höyläämään Huita esineille kun ei se palkkattomuus siinä vie meitä nyt yhtään eteenpäin kun esim. esineiden luovutus on hieman retuperällä.

Ihan suht hyvä loppufiilis kisasta kuitenkin jäi - kuten Piakin totesi olisin varmasti paljon pettyneempi jos maasto olisi mennyt huipusti ja tottis penkin alle - näin on paaljon parempi siis kun positiivisia asioita etsii!